Talonväki

Tilan emäntänä toimii Maria Kanko, hän vastaa kokonaisvaltaisesti tilan toiminnasta. Yritystoiminta alkoi 2000 vuonna kun valmistuin Ypäjän Hevosopistolta hevosenhoitajaksi. Lisäksi hän on suorittanut Ypäjällä hevosharrasteohjaajan tutkinnon 2001 sekä valmistunut ratsastuksenohjaajaksi 2007.

Työ, harrastus ja vapaa-aika on samassa paketissa. Harrastuksiin kuuluu hevosten ja ponien kanssa näyttelyissä käyminen. Lähellä sydäntä ovat myös kouluratsastus ja kilpailut, mutta aika vaan loppu vuorokaudesta että kerkiäisi tekemään kaikkia mitä haluaa.

Aina on töitä mitä itse ei osaa tehdä niihin apu löytyy puolisosta, Risto Teräväisestä. Tallilla lisäelämää tuovat kolme lastamme, Kerttu, Kaarle ja Oiva.

Lisäksi Anjalan mäellä häärii russelit Rusina, Hertta ja Martta.